Koti mainen Hesburger ja sen parhaisiin antimiin kuuluva Kerrosateria ansaitsee ehdottomasti myös tulla arvosteltavaksi ja arvostetavaksi. Helsinginkadun Hesburgerissa eli Hesarin herkussa nautin tällä kertaa aterian ohella myös kananuggetit (arvostelu näistä erikseen tulee myöhemmin, odotellessa voit lukea Karinimen nuggeteista), joten sain varsin kokonaisvaltaisen kuvan ravintolan tasosta.
Ravintolan positio on jokseenkin hankala. Heikki Salmelalle antaisin tästä hieman noottia, parempi paikka olisi nimittäin Kurvissa tai keskellä Hesaria. Nyt paikka on lähellä urheilukenttää ja -hallia, joiden käyttäjät eivät tämän kaltaisia ruokia pysty sietämään (vaikka taatusti nauttisivatkin kunnon hampparin salaatin sijaan milloin tahansa). Roskapankin välittömässä läheisyydessä olisi ollut mitä otollisin paikka pikaruokaravintolalle, mutta ei. Tässä kohdin on tehty selvästi vääränlaisia ratkaisuja, mutta en anna näiden vaikuttaa arviooni (sillä ruuan makuun tämä seikka, vaikka ärsyttävä onkin, ei vaikuta yhtään).
Hesburgerin palvelu on AINA ensiluokkaista - niin siis myöskin tällä kertaa. Iloinen ja ponnekas asiakaspalveluasenne suorastaan loisti myyjän kasvoilta (IHASTUIN <3 (vain vähän)) ja ammattimainen ote varmisti, että tilaukseni meni kerralla läpi eikä minun tarvinnut toistaa tilaustani useaan otteeseen (omaan kammon jutella tuntemattomien kanssa). Ketsuppi maistuu paremmalta kuin Mäkkärissä ja sitä on myös tarjolla (vrt. BicMac-ateriaan). Ranskalaiset maistuvat taivaalliselta, ja mainoksista tuttu Hesen kastike tuo purilaiseen mukavan maun. Kolajuoma kruunaa aterian, sillä mukavan virkistävä juoma tuhdin aterian jäkeen saa hymyn paatuneimmankin tosikon huulille.
Kehumme: Ranskalaiset erinomaisia, salaatin määrä juuri sopiva hampurilaisessa, Hesen kastike
Moitimme: Pihvi hieman kuiva (palanut?), kolassa liikaa jäitä
Arvosana: 4,5/5, mukavasta palvelusta plussaa
Hinta: 7,8€
Tuotetiedot (lähde: hesburger.fi)
"Kerrosateria sisältää Kerroshampurilaisen, normaalit ranskalaiset ja virvoitusjuoman (0,4 l).
Ranskalaisten tilalle voit valita minisalaatin tai miniporkkanat.
Virvoitusjuoman
tilalle voit valita Valio Luomu™ rasvattoman maidon (0,2 l), Valio
Luomu™ appelsiinitäysmehun (0,25 l), Valio Luomu™ omenatäysmehun (0,25
l) tai Trip vadelmamehun (0,2 l)."
Maittavat murkinat - halpaa ja hyvää
torstai 25. heinäkuuta 2013
tiistai 16. heinäkuuta 2013
HK Sininen lenkki (850g)
Saunakausi on hyvässä vauhdissa, joten on aika tutustua makkaroiden saloihin. Aloitetaan parhaimmasta - vaikkakin harvoin noteeratusta - ykkösluokan ziegurasta. Kyseessähän on tietenkin Sininen lenkki! Tämä liha sopii niin keittoon kuin grilliinkin - tai nautittavaksi sellaisenaan! Kiukaalla valmistettuna tämä makkara muuten maistuu taivaalliselta (kunhan muistat kääriä makkarat folioon ja sen jälkeen asettaa ne vielä varmuuden vuoksi (paloturvallisuus!) hieman kiukaan kivetyksen yläpuolella roikkumaan katosta), kunhan muistat ensin laittaa saunan päälle.
Koska lenkkisaunaan ei jostain syystä saanut tuoda lenkkimakkaroita, jouduin salakuljettamaan oman herkkuni paikalle. Edellä mainitusta johtuen jouduin kuitenkin siis myös syömään lenkin kylmänä, joka ei kuitenkaan (tietenkään!) menoa haitannut. Kuten salapullo, myös salamakkara maistuu parhaimmalta, joten pukuhuonetilojen nurkassa salamyhkää popsittu HK:n sininen oli sekä maultaan että kokemukseltaan täysi napakymppi!
Kehumme: Perinteikäs maku joka ei petä; sopii nautittavaksi yksin tai kaverin kanssa, kylmänä tai lämpimänä, maustettuna tai sellaisenaan.
Moitimme: Pakkaus koko on sen verran iso, että yksin ei koko pakettia kunnolla pysty nauttimaan
Arvosana: 5/5, saunailtojen ehdoton kruunaajaa
Hinta:
Tuotetiedot (lähde: Hookoo.fi)
Pakkauskoko
850g
Tuotteen ainekset
suomalainen porsaanliha, vesi, perunajauho, kamara, suomalainen naudanliha, stabilointiaineet (E1420, E450), suomalainen koneellisesti erotettu porsaanliha, suola (1,7 %), glukoosi, lihaproteiini, perunakuitu, mausteet (mm. valko- ja mustapippuri, inkivääri, korianteri), hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), arominvahvenne (E621), aromit (mm. paprika), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 43 %. Liha ja lihaan verrattavat valmistusaineet yhteensä 54 %.

torstai 11. heinäkuuta 2013
McDonalds: Big Mac™- ateria
Koska opiskelijat ja köyhät eivät aina ehdi tehdä ruokaa, päätin aloittaa myös ravintoloiden arvostelun. Kohteeksi osuikin ensimmäiseksi McDonalds Kontula. Kulinaristeille suosittelen McFeastin maistamista, mutta perinteisiä arvoja suosiville BicMac lienee ehdoton valinta.
Konservatiivina valitsin siis tietenkin "isommäkin", luonnollisesti myös isoilla franuilla. Tämä oli pelivirhe, sillä ranskalaiset osoittautuivat aavistuksen epämiellyttäväksi nautittavaksi niiden ollessa harmillisen kuivia ja vähärasvaisia. Analysoisin tämän johtuvan tosin myöhäisestä käyntiajankohdasta (juuri ennen sulkeutumisaikaa), joten ei ole syytä tehdä liian radikaaleja johtopäätöksiä tämän yhden kerran johdosta. Hampurilainen sen sijaan oli tuttuun tapaan loistava. Klassikkoaterian klassikkohampurilainen - kyllä kelpasi pistellä poskeen! Sopiva annostus salaattia ja suolakurkku keskellä hampparia kruunasi makunautinnon. Neroutta on tehdä näistä vaatimattomista raaka-aineista näinkin juhlavan tuntuinen kokonaisuus. Ei voi kuin ihmetellä Mäkkärin myyjien taitoa!
Kehumme: Suussa sulava maku, sopivasti kastiketta
Moitimme: Ranskalaiset aavistuksen nahkeita, myyjä unohti ketsupin
Arvosana: 4,5/5, sopivan täyttävä lounaaksi, liian kevyt illalliseksi
Hinta: 6,5€
Tuotetiedot (lähde: mcdonalds.fi)
"Naudanlihapihvi
Naudanliha (100 %). Valmistukseen käytetään käsinleikattuja, luuttomia ruhon etuneljännes- ja kylkipaloja.
Cheddar–sulatejuusto
Cheddar (51 %), vesi, juusto (9 %), voi, rasvaton maitojauhe, emulgointisuolat (E331, E339), aromi, maitoproteiini, suola (2,2 %), väriaineet (E160c, E160a), paakkuuntumisenestoaine (E322 auringonkukkalesitiini). Rasvapitoisuus 28 %.
Jäävuorisalaatti
Pesty ja leikattu jäävuorisalaatti. Alkuperämaa: Espanja, Saksa tai Suomi (satokauden mukaan).
Suolakurkku
Käymisteitse valmistettu kurkku (68 %), vesi, väkiviinaetikka, suola (2,9 %), kiinteyttämisaine (E509), luontainen aromi, säilöntäaine (E202).
Grillimauste
Suola, mustapippuri, mustapippuriuute.
Big mac™ –sämpylä
Vehnäjauho, vesi, sokeri, hiiva, rypsiöljy, seesaminsiemen, sämpylänparanne [vehnägluteeni, emulgointiaineet (E472e, E481), säilöntäaine (E282), happamuudensäätöaine (E516), vehnäjauho, paakkuuntumisenestoaine (E170i), hapettumisenestoaine (E300)], suola (1,3 %).
Kuivasipuli
Sipuli.
Big mac™ –kastike
Vesi, kasviöljy (rypsiöljy), kuutioitu suolakurkku, sokeri, väkiviinaetikka, muunnettu maissitärkkelys, kananmunan keltuainen, sinapinsiemen, suola (1,5 %), etikkahappo, sinappijauhe, glukoosi–fruktoosisiirappi (maissista), stabilointiaine (E415), säilöntäaine (E202), luontaiset aromit (mm. sipuliuute, sisältää puhdistetusta soijaöljystä valmistettua soijalesitiiniä), kuivattu valkosipuli, mauste, väriaine (E160c)."

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Saarioinen: Jauhelihapizza - Pizza med malet kött (200g)
Klassikko jo vuodesta 1981 - toden totta! Tänään pääsemme nimittäin maistelemaan Saarioisen jauhelihapizzaa, joka lienee kaikille ruuan ystäville tuttuakin tutumpi. Koska kyseessä on eräänlainen einesmaailman reliikki, päädyin nauttimaan pizzan perinteikkäästi kylmänä ulkoillessani aamuyön tunteina. Ruokajuomaksi sopii mainiosti esimerkiksi maito (pieni tölkki) tai Cola-juomat.
Pizza itsessään osoittautui hiukan pettymykseksi. Maku on hieman pahvisen oloinen, joskin syynä tähän saattaa olla se, ettei pizzaa olla lämmitetty ensinkään. Yleensä tämä ei kyllä ole makuun vaikuttanut ollenkaan - ainakaan negatiivisesti. Myös virheellinen ruokailutekniikkani on saattanut aiheuttaa sen, että pizzasta jäi hieman karvas maku suuhun. Oikeaoppisestihan nämä pitsat tulisi nauttia rullaksi käärittyinä, jolloin täytteiden kaikki aromit pääsee paremmin esille.
Kokonaisuudessaan klassikko kuitenkin oli klassikko!
Ja koska rakkaalla lapsella on tunnetusti monta nimeä, Einesruoka-blogi kokee velvollisuudekseen listata tämän einesklassikon lukuisat lempinimet. Jos tiedät lisää, kerro siitä meille!
roiskeläppä
painimatto/-molski
koiranoksennus
festariannos
savikiekko
eväste
ruokaympyrä
lisäelämä
frisbee
lätty
Kehumme: Helppo nauttia missä tahansa, alhainen hinta
Moitimme: Maku aavistuksen pahvinen, liian pieni koko
Arvosana: 2/5, soveltuu nopean ja yllättävän nälän karkoitukseen
Hinta: n.1€
Tuotetiedot (lähde: saarioinen.fi)
Pakkauskoko
200g
Tuotteen ainekset
Vehnäjauho, tomaatti, naudan- ja sianliha 19 % (Suomi), juustovalmiste, sipuli, rypsiöljy, sokeri, suola, mausteet (mm. mustapippuri, paprika, valkosipuli, sinapinsiemen), hiiva, muunnettu maissitärkkelys. Ruokasuolapitoisuus 1,1 %

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Oolannin Pyttipannu - Pytt i panna (500g)
Kesä on saapunut, joten tällä kertaa arvosteluun otetaankin kesäinen herkku eli perinteinen Oolannin pyttipannu.
Pyttipannu on tullut vuosien varrella jo niin tutuksi, että ruuan valmistusprosessi ei tuottanut minkäänlaista vaivaa. Kokemattomien pyttipannuilijoiden on kuitenkin syytä huomioida, että pussin kyljessä olevaa paisto-ohjetta tarkasti seuraava saattaa hieman pettyä lopputulokseen. Pyttipannu on nimittäin parhaimmillaan silloin, kun perunan pinta on jo hieman ruskistunut ja muuttunut rapeammaksi, mutta tämä saadaan aikaiseksi vain hieman normaalia pidempää paistamisaikaa käyttämällä. Omille makuhermoille parhaiten soveltuva valmistusaika toki selviää vain kokeilemalla, joten ensimmäisillä kerroilla kannattaa pelata hieman varman päälle.
Vinkkinä kaikille: perinteikkäiden ketsupin ja sinapin tilalla suosin toisinaan myös raejuustoa. Kokeilunhaluiset voivat testata näitä kaikkia kolmea myös yhdessä (mietteitä tämän pyhän kolminaisuuden toimivuudesta voi jättää kommenttina!), mutta tämä tulee tehdä omalla vastuulla.
Kehumme: Runsaasti makkaraa, sopivan rasvainen
Moitimme: Paistetun sipulin osuus aavistuksen liian vähäinen, pakkauskoko voisi olla hieman suurempi
Arvosana: 3/5, sopii oivallisesti kesämökille
Hinta: n.4€
Tuotetiedot (lähde: Oolannin.fi)
Pakkauskoko
500g
Tuotteen ainekset
Peruna (rypsiöljy, suola, sokeri, sipuli, hiivauute, maltodekstriini)), makkara 27 % (sianliha, vesi, naudanliha, perunatärkellys, kamara, silava, suola, mausteet (mm. korianteri, sinappi, muskotti, paprika, inkivääri, pippuri), happamuudensäätöaine (E575), sokeri, maltodekstriini, säilöntäaine (E250), aromi, (mm. cayennepippuri- ja savuaromi), kiinteyttämisaine (arabikumi)), paistettu sipuli.
torstai 23. toukokuuta 2013
Rainbow: Tonnikalaa paloina vedessä (185g)
Tänään testataan joka opiskelijan suosikkia, eli tonnikalaa. Laajasta tonnikala-valikoimasta valikoitui tällä kertaa testiin Rainbown tarjoama tonnikala paloina vedessä. Mutta ei huolta, arvon lukijat, tulevaisuudessa tarkasteluun pääsee myös monet muut suosikkimakunne (pysykää siis kuulolla).
Tonnikalan nauttiminen suoraan purkista ei tuntunut mielekkäältä, joten päätin syödä tämän valtamerien herkun yhdessä Mama- nuudelien kanssa (arvostelu tulossa myöhemmin). Ai että, oikein opiskelijalle sopivaa murkinaa tämä tällainen! Vaikka aterian kokonaishinta pysyikin muutamassa eurossa, voisi tämän kertaista lounastani kuvailla silti kulinaariseksi nautinnoksi. Pro tipsinä haluaisin sanoa, että on syytä kaataa purkissa lilluva ylimääräinen vesi pois ennen kuin ne asettaa samaan astiaan nuudelien kanssa. Tällä kertaa tämä jäi arvostelijalta tekemättä, joten ateria jäi hieman turhan vetiseksi.
Kehumme: Maukas maku, sopii nautittavaksi sellaisenaan
Moitimme: Hankalasti avattava purkki
Arvosana: 3/5, opiskelijan suosikki
Hinta: 1-2€
Tuotetiedot (lähde: Rainbow.fi)
Pakkauskoko
185g
Tuotteen ainekset
tonnikala (skipjack), vesi, suola (1,2 %)

lauantai 11. toukokuuta 2013
Kariniemen Kananpojan paneroidut nuggetit (200g)
Tällä kertaa, arvon lukijat, pääsemme nauttimaan todellisesta herkusta, sillä tänään on testattavana Kariniemen kananuggetit. Paketti sisältää useita maittavia makupaloja, joten näiden jälkeen ei yhdellekään kulinaristille jää nälkä.
Kariniemi ei petä koskaan! Harmillisesti tällä kertaa allekirjoittanut onnistui lämmittämään nuggetteja aivan liian kauan (optimaalinen aika hieman yli minuutin, mutta ehdottomasti alle kaksi minuuttia (lähde: elämänkokemus)), joten maku jäi hieman vajaavaiseksi. Onneksi Rainbow perunasalaatti (arvio tästäkin tulossa) paikkasi hyvin kuiviksi muuttuneiden nuggettien puutteet, joten ilta oli pelastettu! On huomion arvoista mainita, että vaikka kokkailutaitoni puutteista johtuen illallisesta oli tulla ns. pannukakku, Kariniemen kananuggettien vahva maku puski läpi kuin höyryveturi ja olisi varmasti tarjonnut kelpo vastikkeen rahoille ilman perunasalaatin tuomaa lisääkin.
Kehumme: Soveltuu nautittavaksi niin kylmänä kuin lämmitettynäkin (mikrossa n.1min 30s), kotimaisuus
Moitimme: Lihapitoisuus vain 55%, paketti voisi sisältää dipin vakiona
Arvosana: 4/5, soveltuu esimerkillisesti koko perheen yhteisiin illallisiin
Hinta: n. 1,5€
Tuotetiedot (lähde: Kariniemen.fi)
Pakkauskoko
200 g
Tuotteen ainekset
Suomalainen broilerinliha, korppujauho (vehnä), suomalainen siipikarjan nahka, suomalainen kalkkunanliha, vesi, rypsiöljy, soijaproteiini, suola (1,2%), mausteet (mm. mustapippuri, curry, paprika, kurkuma), aromi(sitruuna).
Lihapitoisuus 55%. Lihaa ja lihaan verrattavia valmistusaineita yhteensä 70%

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)